![]() TYKKÄÄ! |
![]() TILAA! |
![]() SEURAA! |
Jon Pall Sigmarsson - nelinkertainen maailman vahvin mies
Islantilainen viikinki Jon Pall Sigmarsson oli suuri showmies. Paitsi että hän oli loistava persoona, oli hän myös yksi kaikkien aikojen vahvimmista. Sigmarssonista voisi sanoa, että hän oli voimamiesurheilun Muhammad Ali.
Jon Pall Sigmarsson harjoitteli nuorena voimanostoa, painonnostoa ja kehonrakennusta. Tästä hän sai monipuolisen pohjan voimamieskilpailuita varten. Vuonna 1982 hän kävi ensimmäisen voimamieskilpailun, jossa sijoittui toiselle sijalle. Sigmarsson teki jo 23-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa voimanoston yhteistuloksen 950 kg vuonna 1983. Tulokseen kuului 355 kilon jalkakyykky, 230 kilon penkki ja 365 kilon maastanosto. Kannattaa ottaa huomioon tuon aikaiset varusteet. Esimerkiksi penkkipaidasta ei ollut vielä tietoakaan. Taakse jäi muun muassa nuori Riku Kiri.
Samana vuonna hän oli ensimmäistä
kertaa mukana Maailman vahvin mies -kilpailussa
Uudessa-Seelannissa. Tuloksena oli toinen sija ja erityispalkinto hänen
ollessa suosituin kilpailija. Tämän jälkeen hän lopetti
keskittymisen voimanostoon ja alkoi harjoitella voimamieskilpailuihin.
Vuotta myöhemmin kyykystä nousi siitä huolimatta 365 kiloa
ja maasta 370 kiloa yhteensä 970 kiloa.
"Kuningas on menettänyt kruununsa!"
Vuonna 1986 ottivat herrat Sigmarsson ja Capes yhteen jälleen. Capes oli mukana viimeistä kertaa. Sigmarsson sanoi kilpakumppanistaan ennen kilpailua seuraavasti: ”Minulla on tuossa iso ongelma, 170-kiloinen ongelma - Geoff Capes.” Ensimmäisenä lajina olleen rekanvedon jälkeen Sigmarsson repi maasta irti pöydän, mikä oli ruuvattu maahan kiinni. Kilpailu eteni tasaisesti ja Suomea ensimmäistä kertaa Maailman vahvin mies -kilpailussa edustanut Ilkka Nummistokin oli hyvin mukana kolmantena, kunnes hän loukkasi hauiksensa ja kilpailu jäi kesken. Nummistolla olisi ollut hyvät mahdollisuudet taistella aivan kärkisijoista. Capesin Nummisto olisi voinut voittaa, koska kilpailussa oli vielä Nummiston hyviä lajeja jäljellä. Olisiko Nummisto pystynyt lyömään Sigmarssonin, sitä emme saa koskaan tietää. Sigmarsson johti kahdella pisteellä ennen kahta viimeistä lajia, jotka olivat maastaveto ja lastaus. Maastavedossa nostettiin venettä ja siinä sattui aika hauska tapaus. Sigmarsson tuli nostamaan ensimmäistä nostoaan, jonka tarkoitus oli vain tuloksen varmistaminen. Vene painoi 300 kiloa ja Jon Pall Sigmarsson valmistautui nostoonsa. ”P--kele!”, hän huusi ja suomalaisia nauratti. Vene ylös ja jälleen hän huusi: ”P--kele!” Sitten Sigmarsson ei oikein malttanut pitää loppuasentoa, vaan ryhtyi heiluttamaan venettä siihen malliin, että tuomarina toimineen David Websterin oli hylättävä nosto. Kun Webster tämän Sigmarssonille ilmoitti, hän nauroi vain päin naamaa, koska nosto oli helppo eikä hän ymmärtänyt tilannetta. Tilanne kuitenkin selvisi ja Jon Pall korjasi lajin voiton. Viimeinen laji lastaus sopi Sigmarssonille ja hän otti toisen Maailman vahvin mies -kilpailun voittonsa neljän pisteen erolla Capesiin. Viimeisen tynnyrin Sigmarsson nosti olkapäälle ja näytti toisella kädellä hauista ja lennätti sen jälkeen tynnyrin valtavalla vauhdilla lavalle. "Olen Islannista, viikinki mahtavin!" |
LUE LISÄÄ: 2021.09.04 - Penkistä 110 kiloa 13-vuotiaana! 2016.01.15 - Penkkipunnertajan pahimmat virheet 2009.10.17 - Kirsi Järvi - Suomen vahvin nainen 2009.06.11 - Ilkka Nummisto ja Markku Suonenvirta - Suomen voimamiesurheilun isät 2006.11.07 - Bill Kazmaier - Alabaman
härkä
|
”Ei ole syytä elää, jos ei voi
vetää maasta!”
Vuonna 1987 ei pidetty Maailman vahvin
mies -kilpailua ollenkaan. Tuona vuonna Skotlantiin
kokoontui kolme maailman vahvinta miestä selvittämään
kuka on kaikkein vahvin. Jon Pall Sigmarsson Islannista, Bill Kazmaier
Yhdysvalloista ja Geoff Capes Englannista. Kazmaier sanoi ennen kisaa,
että voi olla vain yksi maailman vahvin mies. Jon Pall Sigmarsson
painoi 143 kiloa ja oli kilpailussa elämänsä kunnossa ja
voittikin kilpailun unohtumattomalla tavalla. Geoff Capes joutui keskeyttämään
kilpailun loukkaantumisen takia. Sigmarsson voitti kahdeksan lajia kymmenestä,
joista mainittakoon muun muassa tukkipunnerrus ja maastaveto polven yläpuolelta,
jossa viikinki repi maailmanennätyksen 523 kiloa. ”Ei ole syytä
elää, jos ei voi tehdä maastavetoa!”
Paperimestari?
Kun vuonna 1987 ei pidetty Maailman vahvin
mies -kilpailuja ollenkaan, maailman vahvin mies
ratkaistiin seuraavan kerran vuonna 1988. Kenestä tulisi Sigmarssonille
haastaja Capesin lopetettua uransa? Vastaansa Sigmarsson sai väkivahvan
Bill Kazmaierin, jota ei ollut kutsuttu Maailman vahvin mies
-kilpailuun 1980-luvun alun kolmen voitokkaan kilpailun jälkeen. Kazmaier
kutsuikin Sigmarssonia paperimestariksi. Sigmarsson sanoi takaisin, että
Kaz voi syödä ne paperit, koska oli pitänyt Kazmaierille
oppitunnin edellisenä vuotena Skotlannin kilpailussa. Lisäksi
Jamie Reeves oli kova nimi, joka edusti nyt Englantia Geoff Capesin lopetettua
uransa. Kilpailu alkoi ennakko-odotusten mukaisesti. Sigmarsson voitti
lastauksen ja Kazmaier maastavedon.
Historiallinen neljäs voitto
Vuonna 1990 Suomeen saapui mies USA:sta, joka
pimensi Auringon. O.D. Wilson oli lähes kaksimetrinen ja yli 180-kiloinen
jättiläinen. Maailman vahvin mies
-kisa käytiin siis Suomessa ja Joensuussa. Alussa näytti, että
O.D. Wilson menee menojaan. Sigmarsson pysyi kuitenkin mukana ja kivennostossa
pystypunnerruksena maailmanennätys 130 kiloa oli todella lähellä.
Kivi oli jo lähes suorilla käsillä, mutta nosto kaatui taaksepäin
ja nosto ei tullut aivan valmiiksi. Alasimien nostossa Sigmarsson näki
tilaisuutensa. Hurja kärkiaika ja viikinki tuuletti minkä kerkesi.
Mutta O.D. Wilson oli vielä tekemättä. Sigmarsson ei tainnut
uskoa, että Wilson pystyisi liikkumaan nopeasti suuren painonsa takia.
Wilson oli harrastanut aikoinaan koripalloa ja liikkui mainiosti. Kun mies
kyykkäsi vielä yli 450 kg niin sen voi jokainen kuvitella, mitä
alasimet silloin painaa. Viimeinen 160 kilon alasin nousi kuin höyhen.
Wilson kärkeen!
Oliko viikinki nyt lyöty? Viikinki ei luovuta koskaan! Viimeinen laji oli tiilitaakankanto ja eroa oli Wilsonin hyväksi 5,5 pistettä. Erittäin vaikeaa ottaa kiinni kun kahdeksan miestä on kilpailemassa. Sigmarsson latautui suoritukseensa: "S--tana, p--kele!" Sigmarsson voitti viimeisen lajin ja Wilson jäi lajissa seitsemänneksi. Näin Jon Pall Sigmarssonille historiallinen neljäs voitto puolen pisteen erolla Wilsoniin. Neljään voittoon on pystynyt tänä päivänä vain Magnus Ver Magnusson ja Mariusz Pudzianowski.
Lopuksi
Jon Pall Sigmarsson tullaan muistamaan nelinkertaisena
maailman vahvimpana miehenä ja loistavana showmiehenä. Sigmarsson
hoiti showmeiningin tyylikkäästi, eikä koskaan ollut epäkunnioittava
kilpakumppaneitaan kohtaan. Hän saavutti urallaan myös muita
meriittejä muun muassa viisi World Muscle Power -titteliä sekä
lukuisia Islannin ja Euroopan ennätyksiä voimanostossa. Hän
myös kilpaili useasti Suomessa ja vaikutti omalla panoksellaan myönteisesti
voimamiesurheilun kehitykseen täällä Suomessa. Vuosien 1991
ja 1992 Maailman vahvin mies -kilpailut Sigmarsson
joutui jättämään väliin loukkaantumisten takia.
Näistä vuoden 1992 Maailman vahvin mies
-kilpailu käytiin Islannissa, mutta Sigmarsson ei pystynyt kotikisaan
osallistumaan. 16.1.1993 hän menehtyi sydänkohtaukseen ollessaan
nostamassa painoja. Hänen suvussaan oli ollut vastaavia ongelmia sydämen
kanssa. Hän oli kuollessaan vain 32-vuotias.
Jon Pall Sigmarsson
Kotimaa: Islanti
Pituus: 192 cm
Paino: 135 - 143 kg
Rinnanympärys: 144 cm
Teksti: Kirmo
Varvikko 2006
Video: Voimalaitos
YouTube-kanava
LUE LISÄÄ: 2021.09.04 - Penkistä 110 kiloa 13-vuotiaana! 2016.01.15 - Penkkipunnertajan pahimmat virheet 2009.10.17 - Kirsi Järvi - Suomen vahvin nainen 2009.06.11 - Ilkka Nummisto ja Markku Suonenvirta - Suomen voimamiesurheilun isät 2006.11.07 - Bill Kazmaier - Alabaman
härkä
|