Bill Kazmaier - Alabaman härkä
Bill Kazmaier voitti urallaan kolme kertaa Maailman Vahvin Mies -kisan. Hän oli ensimmäinen, joka rikkoi penkkipunnerruksessa 300 kilon rajan sekä hänen tekemänsä 1100 kilon voimanoston yhteistulos säilyi kauan maailman suurimpana. Kazmaier pitää itseään maailman vahvimpana miehenä kautta aikojen ja tätä mieltä on moni muukin asiasta.
Bill Kazmaier nousi nopeasti huippuvoimanostajaksi. 25-vuotiaana hän oli jo voittanut voimanoston Yhdysvaltain mestaruuden ja maailmanmestaruuden. Ensimmäistä kertaa Kazmaier osallistui Maailman Vahvin Mies -kisaan vuonna 1979 sijoittuen kolmannelle sijalle väkivahvan Don Reinhoudtin viedessä mestaruuden.
Kolme mestaruutta putkeen
Vuonna 1980 oli Kazin vuoro kuitata Maailman Vahvin Mies -kisan voitto
itselleen. Ensimmäisessä lajissa tukkipunnerruksessa Bill Kazmaier
ja Ruotsin väkivahva Lars Henlund jakoivat voiton. Kazmaier otti kahdessa
seuraavassakin lajissa kärkipään sijoituksia pitäen
kisan johtopaikkaa itsellään. Tässä vaiheessa toiseksi
oli kuitenkin noussut englantilainen jättiläinen Geoff Capes
neljän pisteen päähän Kazmaierista. Tämän
jälkeen Alabaman härkä näytti voimansa voittamalla
sekä jalkakyykyn että maastanoston kasvattaen näin etumatkaansa
pahimpiin kilpakumppaneihinsa Lars Hedlundiin ja Geof Capesiin. Kazmaierin
etumatka piti ja hän voitti ensimmäisen mestaruutensa.
Seuraavana vuonna Bill Kazmaier lähti kisaan kovalla asenteella. Tukkipunnerruksessa uusi ennätys 360 paunaa nousi helposti suorille käsille. Vaikka Geoff Capes voitti painonheiton, oli Kaz jo viisi pistettä brittiä edellä. Lastauksessa Kazmaier teki mitä tahtoi. Kun muut kantoivat esineet perille, Kaz HEITTELI tynnyrit lavalle. Seuraava laji oli hurja. Terästangon taivutus, jossa jäljellä oli enää Kazmaier ja Capes. Molemmat alottivat hurjalla asenteella taivuttaa tankoa. Ensin Capes loukkasi itsensä ja heti perään Kazmaier. Molemmat miehet olivat tuskissaan. Lajivoitto meni Geoff Capesin nimiin. Jalkakyykyn ja maastanoston Kazmaier voitti todella helposti. Maastavedossa Kaz teki voittoraudalla kaksi helppoa toistoa.. Kazmaierille jälleen Maailman Vahvin Mies -kisan voitto.
Vuoden 1982 kilpailun Bill Kazmaier avasi vaatimattomasti sekä suorituksiensa että lausuntojensa puolesta. Kaz voitti rekanvedon ja tukkipunnerruksen ja johti kisaa täysin pistein kahden lajin jälkeen. Toisen lajin jälkeen hän tokaisi: "Itse asiassa olen vahvin mies kuka on koskaan elänyt!" Kazmaier voitti vielä kolmannenkin lajin varmuuden vuoksi.. Jalkakyykyn alaslaskussa hän kuitenkin loukkasi jalkansa eikä Kaz pystynyt lajivoittoon. Maastanoston kärkipaikan hän jakoi Ernie Hackettin kanssa. Kuitenkin kokonaiskisan selvä voitto Kazmaierille. Hopealle sijoittui Tom Magee.
Tämän jälkeen Bill Kazmaieria ei kutsuttu Maailman Vahvin Mies -kisaan ennen kuin vuonna 1988. Tuolloin mestaruutta puolustanut Jon Pall Sigmarsson oli Kazia parempi. Kazmaier osoitti voimiensa olevan kuitenkin tallella voittamalla maastanoston sekä tukkipunnerruksen. Tukkipunnerruksen voittotulos oli 170 kiloa, jonka hän vielä kaiken lisäksi punnersi suorille käsille ilman jalkojen apua. Bill Kazmaier osallistui vielä Maailman Vahvin Mies -kisaan vuonna 1989, mutta jäi kisassa neljänneksi loukattuaan nilkkansa jo ensimmäisessä lajissa.
Vierailijana Suomessa
Vuonna 1990 Bill Kazmaier osallistui Suomen Vahvin Mies -kisaan. Kisa
oli täysin Kazin näytöstä alkaen rekanvedon selkeällä
voitolla. Toisessa lajissa nostettiin tukkia maksimisuorituksena. Bill
teki huvikseen kakkosen hänen ollessaan nostovuorossa. Ilkka Nummisto
oli ottanut 140 kiloa ja Pentti Ranta 145 kiloa, kunnes Kazmaier tuli ja
PUNNERSI kaksi toistoa 150 kilolla. Farmarikävelyssä Nummisto
pääsi jo lähelle, mutta ykkönen oli edelleen Alabaman
härkä. Kazmaier voittti myös hirrensyöksyn ja autonkaadon.
Viimeisessä lajissa säkkijuoksussa hän sijoittui toiseksi
Ilkka Nummiston jälkeen.
Lopuksi
Nykyisin Bill Kazmaier on toiminut eri voimamieskilpailuiden kommentaattorina.
Parempaa miestä ei tähän hommaan taida löytyä.
Kun Kazmaierilta kysytään voimamieskisoihin liittyviä asioita,
hänen silmänsä loistavat ja innokkuus tarttuu katselijaan.
Hän jos kuka osaa esittää asiat mielenkiintoisella tavalla.
Miehen fyysinen olemus on edelleen vaikuttava, vaikka aktiiviajoista on
kulunut jo kohta parikymmentä vuotta.
Copyright © 2006, 2008 Kirmo Varvikko
| Bill Kazmaier | |
| Kotimaa | USA |
| Pituus | 191 cm |
| Paino | 145 kg |
| Voimanoston yhteistulos | 1100 kg
Vuonna 1981 |