Riku Kiri - voimamiesten kuningas
Riku Kirin ura huipentui muun muassa kahteen Euroopan Vahvin Mies -kilpailun voittoon, useisiin palkintosijoihin Maailman Vahvin Mies -kilpailuissa, joukkue maailmanmestaruuteen voimamieskilpailuissa ja jo 80-luvulla tehtyyn historialliseen lukemaan 1030 kg voimanostossa. Ennen kaikkea mies tunnetaan hirvittävästä raa´asta voimastaan.
Riku Kiri kävi ensimmäistä kertaa salilla 7-vuotiaana ja nosti tuolloin penkistä 32,5 kiloa. Lopulta hän päätyi samoihin numeroihin, paitsi tulokseen lisättiin yksi nolla kolmen ja kahden väliin. Ensimmäisen voimanostokilpailun hän kävi 18-vuotiaana. Vauhtiin päästyään hän tehtaili jo nuorten sarjoihin sellaisia tuloksia, joista monet tämän päivän voimamiehet näkevät vain päiväunia. 23-vuotiaiden sarjaan hän teki huikean 972,5 kilon yhteistuloksen, jota lähelle ei ole Suomessa päästy edes tämän päivän varusteillakaan.
Voimamieskilpailut Suomeen
Kun Ilkka Nummisto oli kutsuttu Maailman Vahvin Mies -kilpailuun vuonna
1986, alettiin Suomessakin järjestää voimamieskilpailuita.
Riku Kiri osallistui ensimmäiseen Suomessa pidettyyn voimamieskilpailuun
samana vuonna ja sijoittui toiselle sijalle. Vuonna 1988 Kiri otti oman
paikkansa eli Suomen vahvimman miehen tittelin. Seuraavana vuonna hän
teki huikean 1030 kilon yhteistuloksen voimanostossa. Kiri teki myös
selvää jälkeä muun muassa European Hercules -kilpailuissa,
joissa vastus oli huippuluokkaa. Oli aika hoitaa vain muodollisuudet eli
ottaa maailman vahvimman miehen titteli.
Epäonnea Maailman Vahvin Mies -kilpailuissa
Riku Kiri voitti toisen kerran Suomen Vahvin Mies -kilpailun vuonna
1993 ja pääsi tämän ansiosta edustamaan Suomea Maailman
Vahvin Mies -kilpailuun Ranskaan. Kiri ilmoitti ainoaksi tavoitteekseen
voiton. Ensimmäinen laji ei mennyt aivan kohdalleen. Rekanvedossa
ote lipsui ja mies jäi lajissa viidenneksi. Tahti parani seuraavassa
lajissa tukkipunnerruksessa. Kiri oli jaetulla toisella sijalla ja taakse
jäivät kaikki etukäteen kovat nimet Magnus Ver Magnusson,
Gary Taylor ja Gerrit Badenhorst. Neljäs laji oli kiistelty tukkitaistelu,
jossa kilpailijat työnsivät tukin avulla toisiaan kehästä
ulos. Ensiksi Badenhorst loukkaantui Kiriä vastaan käydyssä
ottelussa. Seuraavaksi Kirin jyrän alle joutui Manfred Höberl.
Finaalissa vastassa oli kilpailun hyvin aloittanut Gary Taylor, joka käveli
kilpailupaikalle. Mutta kuulutus ilmoitti, että Kiri oli loukkaantunut
edellisessä kohtaamisessa ja joutui antamaan luovutusvoiton Taylorille.
Riku Kirin jalkapöydästä oli luu murtunut ja jalka puudutettiin. Kaiken lisäksi seuraavana lajina oli pahin mahdollinen loukkaantuneen jalan kannalta eli 440 kilon autonkanto. Kiri taisteli lajissa hienosti kolmanneksi, mutta Taylor oli päässyt pisteissä aika paljon karkuun. Kiri aloitti kovan takaa-ajon voittamalla Hercules-otteen ylivoimaiseen tyyliin. Harmi, että voittomarginaalista ei saa lisäpisteitä. Seuraavassa lajissa muurinyliheitossa Kiri oli toinen samalla tuloksella Höberlin kanssa, mutta yhdellä yrityksellä enemmän. Ennen viimeistä lajia Kiri oli vain 2,5 pistettä Tayloria jäljessä. Mutta pyöreissä kivissä Kirin toinen tynnyri kaatui ja aikaa valui hukkaan. Taylor karkasi voittoon ja Magnusson nousi Kirin epäonnen takia toiseksi vain puolen pisteen erolla.
Seuraavana vuonna Riku Kiri voitti Suomen Vahvin Mies -kilpailussa viisi lajia kuudesta. Maailman Vahvin Mies -kilpailussa oli ensimmäistä kertaa karsinta, josta Kiri selvisi helposti jatkoon, mutta loukkasi jalkaansa. Finaalissa viimeistä edellinen laji oli tukkitaistelu, jonka Kiri voitti ylivoimaisesti. Pahimmilla kilpakumppaneilla ei mennyt yhtä hyvin. Magnusson ja Höberl olivat lajin jäljiltä aivan puhki, koska heidän koitoksensa kesti niin kauan. Jostain syystä järjestäjät pitivät ylimääräisen tauon ennen viimeistä lajia, jolloin Magnusson ja Höberl pääsivät palautumaan edellisen lajin jäljiltä. Ennen viimeistä lajia Magnusson ja Höberl olivat tasapisteissä, joista Kiri oli puolen pisteen päässä. Voimakivissä järjestys oli sama kuin lopputuloksissakin. Magnusson voitti, Höberl toinen ja Kiri kolmas.
Välivuosi ja paluu huipulle
Riku Kiri piti välivuoden vuonna 1995 ja palasi kilpakentille
jälleen seuraavana vuonna. Euroopan Vahvin Mies -kilpailu pidettiin
Suomessa ja Helsingissä. Viimeisessä lajissa voimaportaissa vastakkain
olivat kilpailua johtanut Riku Kiri ja jaetulla toisella sijalla ollut
Jouko Ahola. Kiri selvitti portaat vahvasti ja otti Euroopan vahvimman
miehen tittelin. Ahola jätettiin neljänneksi. Saman vuoden Maailman
Vahvin Mies -kilpailua Riku Kiri johti jo neljällä pisteellä,
vaikka karsinnassa oli sattunut ikävä pohjevamma. Lopussa hajosi
vielä selkä ja Kiri joutui jättämään kilpailun
ennen viimeistä lajia kesken. Silti hopeaa!
Vuonna 1997 Riku Kiri oli elämänsä kunnossa. Kiri voitti jälleen Euroopan Vahvin Mies -kilpailun Hollannissa. Tällä kertaa selvällä erolla ennen Magnus Ver Magnussonia. Kiri voitti myös selvästi Hollannissa käydyn voimamieskilpailun, jossa mukana olivat kaikki maailman huiput. Kilpailussa maastanosto suoritettiin autonperää nostamalla. Entinen huippuvoimanostaja Gerrit Badenhorst veti 480 kiloa. Magnus Ver Magnusson repi väkisin 520 kiloa. Sitten tuli Riku Kirin vuoro ja painoa 540 kiloa. Kiri nosti auton ylös ja hyppäsi tasajalkaa kahdella loikalla takakontin kautta auton katolle ja tuuletti lajivoittoa.
Maailman Vahvin Mies -kilpailu päättyi kuitenkin todella epäonnisesti karsintaan. Ryhmästä kaksi parasta pääsi jatkoon. Kiri oli jaetulla toisella sijalla, mutta lajisijoituksien perusteella ulos finaalista. Kiri menetti paljon pisteitä merimieskävelyssä, minkä hän suoritti ensimmäistä kertaa. Kaiken lisäksi hänellä oli vielä ensimmäinen suoritusvuoro ja näin ollen ei ollut tietoa lajin vaatimuksista. Suorituksesta otettiin aika ja Kiri ei lähtenyt tarpeeksi lujaa liikkeelle. Muut kolme lajia meni karsinnan kärkitahtia. Mikä oudointa koko touhussa, yhdysvaltalaiset saivat kaksi kilpailijaa suoraan kotikilpailunsa finaaliin. Näillä miehillä ei ollut mahdollisuuksia finaalissa, kun Kiri olisi taistellut kilpailun voitosta. Lajia vietiin Yhdysvaltoihin ja kotikisassa piti olla oman maan edustajia. Järjestäjät taisivat tietää, että yhdysvaltalaiset olisivat pudonneet karsinnassa, joten heille piti "pelata" finaalipaikat ilman karsintaa.
Vuoden 1998 Maailman Vahvin Mies -kilpailu päättyi toiselta sijalta loukkaantumisen takia. Autonkaadossa Kiri loukkasi reitensä niin pahasti, ettei kyennyt kilpailua jatkamaan. Laji ja koko kilpailukin oli huonosti järjestetty. Kymmenestä miehestä vain viisi pääsi kilpailun loppuun. Se kertoo jotain.
Myöhemmin Riku Kiri on järjestänyt nimeään
kantavan Riku Kiri Classic -voimamieskilpailun. Kilpailu televisioitiin
Urheilukanavalla ja näin ollen Kiri on ollut mukana edistämässä
lajia muutenkin kuin mahtavien saavutuksiensa ansiosta. Hän toimi
ansiokkaasti nimikkokilpailunsa TV-kommentaattorina. Kiri on nykyisin ollut
mukana myös raviurheilun parissa.
| Riku Kiri | |
| Kotimaa | Suomi |
| Pituus | 194 cm |
| Paino | 150 kg |
| Rinnanympärys | 150 cm |
| Penkkipunnerrus | 302,5 kg
(ei paitaa) |
| Maastanosto | 390 kg
(vain vyö) |