On ollut puhetta huippu-urheilun muutoksesta. Tätä pitäisi laajentaa koskemaan koko urheilun muutosta. Suuresta joukosta nousee enemmän huippuja kuin pienestä joukosta. Suurempi joukko liikunnan harrastajia tarkoittaa suurempaa joukkoa kilpaurheilijoita, joista kehittyy enemmän huippu-urheilijoita. Ja huippu-urheilu taas toimii monille kuntoliikkujille hyvänä motivaattorina liikkumaan itsekin.

Itse jakaisin porukan kuntoliikkujiin ja kilpaurheilijoihin. Kilpaurheilijaksi en laskisi vielä, jos on pari kertaa käynyt kisoissa, vaan silloin jos on tarkoitus katsoa kuinka pitkälle rahkeet kilpailuissa riittävät. Sehän selviää sitten aikanaan, ketkä kilpaurheilijat nousevat huipulle. Toki olisi suotavaa, että huiput voisivat urheilla ammatikseen, mutta ehkä tärkeämpää olisi, että kilpaurheiluun panostavat nuoret pystyisivät urheilemaan "puoliammattilaisina". Tämä vaatisi tukea ja järjestelyjä, jotta yhä useampi haluaisi alkaa panostamaan harjoitteluun tosissaan. Tämä tarkoittaa sitä, että toimeentulon hankkimiseen ei menisi kohtuuttomasti energiaa, jotta harjoittelu ei häiriintyisi. Käytännön keinoja on esimerkiksi opiskelu tai osa-aikatyö urheilun ohella. Ehkä tärkein edistysaskel tällä saralla olisi se, että tarjottaisiin tämäntyyppisiin järjestelyin nykyistä enemmän mahdollisuuksia. Nykyisin kaikki lähtee monta kertaa urheilijan omasta aktiivisuudesta eikä se houkuttele kaikkia potentiaalisia lähtemään leikkiin mukaan tai monet antavat tasoitusta tekemällä kokoaikaista työtä ja urheilemalla sitten siinä sivussa.

Tässä kohtaa joku sanoo heti, että tekihän sekin Perämehtälän Eero silloin vuonna miekka ja pipo niin ja niin paljon metsätöitä ja teki sellaisia ja sellaisia suorituksia. Totta. Näitä jääriä tulee aina löytymään Suomesta ja Suomesta tulee aina löytymään kovia urheilijoita. Mutta nyt kysymys onkin siitä, kuinka Suomen urheilua saataisiin kehitettyä ja kuinka kynnystä panostaa kilpaurheiluun saataisiin madallettua. Tuhannesta potentiaalisesta urheilijasta tulee enemmän kovia urheilijoita kuin sadasta. Kaikki ei halua mennä päin harmaata kiveä. Olisiko esimerkiksi urheiluliitoilla tai urheiluseuroilla mahdollisuuksia palkata nuoria lupaavia urheilijoita osa-aikatyöhön ja tukea heitä muutenkin enemmän poistamalla esimerkiksi muutama turha "kravattikaula" toimistosta? Voisiko lupaavalle nuorelle urheilijalle järjestyä esimerkiksi asuntoetu kotikaupungin toimesta, vaikka joitakin edustustehtäviä vastaan? Voisiko osa-aikaisia liikuntapaikkojen hoitotehtäviä löytyä urheilijoille?

Urheilija tarvitsee hyvät harjoitusolosuhteet. Liikuntapaikkoihin satsaaminen valtiolta ja kunnilta ei ole ainoastaan satsaus kilpaurheiluun, vaan myös satsaus kansanterveyteen. On kummallista, että Suomessa ei ole esimerkiksi yhtään hallia jääpalloa varten. Isompi jääalue toimisi paremmin myös kuntoliikkujien luistelupaikkana, kuin jääkiekkoa varten rakennettu jäähalli. Jääpallohallien toimintaan voisi lisäksi yhdistää esimerkiksi taitoluistelun, pikaluistelun ja curlingin.

Uusien liikuntapaikkojen lisäksi tarvitaan vanhojen liikuntapaikkojen kunnostamista. Monesti uusia suorituspaikkoja pidetään kuin kukkaa kämmenellä, mikä saattaa rajoittaa mahdollisuuksia siitä, minkälaisia harjoitteita siellä voidaan tehdä. Tarvitaan niin sanottuja "sikaosastoja", joissa voidaan tehdä kovaa harjoittelua ilman, että tarvitsee pelätä, että tuliko johonkin nyt naarmua vai ei. Tällaisessa paikassa kaikenlainen innovatiivinen rakentelu ja erilaisten harjoitteiden kehittäminen on helpommin toteutettavissa. Toimintaan osallistuvat voisivat kantaa kortensa kekoon tuomalla harjoituspaikkaan omia treenivälineitään. Yleisurheilussa tämä voisi tarkoittaa paikkaa, jossa olisi esimerkiksi yhdestä kolmeen rataa pikajuoksua varten, hiekkakasa hypyille, alusta kuulanheitoille ja -työnnöille sekä pressu muille heitoille. Harjoituspaikkaan voisi tuoda lisäksi kaikenlaisia harjoitusvälineitä kuten esimerkiksi punttisalin välineistöä ja kuntopalloja. Itse asiassa tällainen perustalviharjoittelupaikka pitäisi löytyä Suomen jokaisesta kunnasta. Tällaisessa harjoituspaikassa voisivat harjoitella useiden urheilulajien edustajat.

Joku voi ajatella, että tässähän urheilua nostetaan muiden asioiden edelle. Niin, se on valintakysymys. Kuinka tärkeäksi urheilun koemme ja kuinka paljon haluamme siihen satsata. Jos valitsemme sen, ettemme satsaa kilpaurheilun kehittämiseen, voimme samalla myös lopettaa valittamisen suomalaisten urheilijoiden "huonosta" menestymisestä arvokisoissa.

Kirmo Varvikko