Etusivulle

Hurja taistelu helteessä

Voimamiesten Saarijärvi Open 2010

Vahvat miehet kilpailivat Saarijärvellä 17. heinäkuuta. Viiden lajin lisäksi kilpailijoille toi lisähaastetta aurinkoinen lähes 30 asteen hellesää. Parhaiten urakasta selvisi Janne Rahikainen, josta kruunattiin Saarijärven perinteiden mukaisesti Suomen Vahvin Paavo.


Janne Rahikainen lastauksessa.

Voimamiesten Saarijärvi Open -kilpailu käytiin nyt yhdeksännen kerran. Järjestelyistä vastasi saarijärveläinen voimailuseura Keski-Suomen Voimailijat. Kilpailuun lähti mukaan kahdeksan kilpailijaa. Joukossa oli sekä kokeneita että aloittelevia voimamieskisaajia. Kilpailu vietiin varsin tiiviissä tahdissa läpi, mikä osaltaan lisäsi vaativuutta hellesään lisäksi. Voimamiesurheilu on äärimmäinen laji, jossa aina ei ole kyse voittamisesta, vaan joskus kyse on vain selviytymisestä.

Farmarikävely avasi kisan
Ensimmäisenä lajina suoritettiin farmarikävely ympyrän muotoisella radalla. Voimamiehet kiersivät vähän reilun 30 metrin radan kaksi kertaa ympäri 110 kiloa painavat farmarisalkut käsissään. Farmarikävely on raskaimpia voimamieslajeja, jonka rasitus tuntuu vielä seuraavissa lajeissa kilpailun edetessä.

Janne Rahikainen suoritti lajin ensimmäisenä ja kellottikin parhaan ajan 31,81 sekuntia. Toiseksi käveli Jyrki Rantanen ajallaan 33,59 sekuntia ja lajin kolmas oli Henri Peiponen. Lajin viisi parasta kilpailijaa selvitti 63 metrin matkan perille asti.

Toisena lajina oli vuorossa krusifiksi 12 kilon kahvakuulilla. Kilpailijoiden yläselän ja pakaroiden piti olla kiinni telineessä. Takamuksen ja telineen väliin laitettiin levy, joka ei saanut pudota suorituksen aikana. Lajivoiton nappasi Jarno Leppämäki, joka ainoana rikkoi minuutin rajan ajallaan 61,97 sekuntia. Lajin kolme parasta ylitti 50 sekunnin rajan.

Tukkipunnerruksessa hurjia toistomääriä
Sitten vedettiin 160 kilon voimarekeä valjailla 25 metriä lievään ylämäkeen. Asfalttipinta tuo lajiin mukavasti vastusta. Veli-Pekka Kauhanen paransi osakkeitaan ottamalla lajivoiton tässä lajissa. Voittoaika oli 17,90 sekuntia. Loukkaantumisilta ei tässä kilpailussa valitettavasti vältytty, sillä kisan hyvin avanneelta Jyrki Rantaselta meni akillesjänne poikki ja kilpailu jäi kesken. Janne Rahikainen säilytti asemansa kärkipaikalla sijoittumalla toiseksi tässä lajissa.

Tässä lajissa voimamiehillä painoi rahkeissa etenkin ensimmäisenä suoritettu farmarikävely ja joillekin kilpailijoille matkan loppuosa oli yhtä tuskaa. Kovan suorituksen päätteeksi olikin sitten mukava rojahtaa tulikuumalle asfaltille keräämään voimia seuraavaa lajia varten.

Taistelu jatkui tukkipunnerruksella. Sadan kilon tukkia nostettiin 90 sekunnin aikana rinnalta ylös niin monta kertaa kuin mahdollista. Aikarajan puitteissa tukin sai laskea maahan ja jatkaa suoritusta. Jarno Leppämäki teki 14 toistoa, mutta se ei riittänyt lajivoittoon, sillä Janne Rahikainen pisti vielä toiston paremmaksi. Veli-Pekka Kauhanen jatkoi hyvää kilpailuaan sijoittumalla kolmanneksi 10 toistolla

- Näin säkin kolmena
Kolme 100 kilon esinettä ja 15 metriä matkaa esinettä kohden. Ei kuullosta välttämättä mahdottomalle tehtävälle. Mutta kun voimat ovat loppuneet ajat sitten ja tahdonvoimalla on menty jo monta lajia, niin haastetta voimamiehille riitti viimeisessäkin lajissa.

Henri Peiponen avasi pelin kärkiporukan osalta. Peiponen on kilpailija, joka ottaa itsestään kaiken irti jokaisessa kilpailussa ja on yleensä muita kilpailijoita paremmassa vireessä kilpailun loppupuolella. Peiponen lastasi kaikki kolme esinettä sujuvasti perille.

Jarno Leppämäki oli vienyt perille hankalan säiliön ja tukin, mutta säkin hän jaksoi uupuneena työntää vain pystystä maahan.
- Näin säkin kolmena, totesi Leppämäki.

Janne Rahikainen varmisti kokonaiskilpailun voiton lastaamalla kaikki esineet lavalle. Hänet palkittiin Saarijärven perinteiden mukaisesti Suomen Vahvin Paavo -palkinnolla. Toiseksi kokonaiskilpailussa sijoittui Veli-Pekka Kauhanen ja kolmanneksi Jarno Leppämäki.

Kiitokset kilpailijoille, yhteistyökumppaneille, toimitsijoille ja yleisölle hienosta kilpailusta!

Teksti: Kirmo Varvikko

Tulokset
1. Janne Rahikainen 36 pistettä
2. Veli-Pekka Kauhanen 31
3. Jarno Leppämäki 28
4. Henri Peiponen 25,5
5. Kirmo Varvikko 22,5
6. Mikko Jalava 13
7. Jyrki Rantanen 12 (loukkaantui)
8. Markku Eskelinen 10

1. Farmarikävely 110 kg/käsi, 63 m, 75 s
1. Janne Rahikainen 31,81 s
2. Jyrki Rantanen 33,59 s
3. Henri Peiponen 37,65 s
4. Kirmo Varvikko 43,65 s
5. Veli-Pekka Kauhanen 58,84 s
6. Jarno Leppämäki 37,70 m
7. Mikko Jalava 37,10 m
8. Markku Eskelinen 15,00 m

2. Krusifix 12 kg/käsi
1. Jarno Leppämäki 61,97 s
2. Janne Rahikainen 55,46 s
3. Veli-Pekka Kauhanen 51,96 s
4. Kirmo Varvikko 44,71 s
5. Jyrki Rantanen 42,83 s
6. Mikko Jalava 31,72 s
7. Markku Eskelinen 30,59 s
8. Henri Peiponen 25,89 s

3. Voimareki 160 kg, 25 m, 75 s
1. Veli-Pekka Kauhanen 17,90 s
2. Janne Rahikainen 20,90 s
3. Henri Peiponen 29,71 s
4. Jarno Leppämäki 38,33 s
5. Kirmo Varvikko 39,46 s
6. Mikko Jalava 46,34 s
7. Markku Eskelinen 21,80 m
8. Jyrki Rantanen 3,00 m

4. Tukkipunnerrus 100 kg, toistot 90 s
1. Janne Rahikainen 15 toistoa
2. Jarno Leppämäki 14
3. Veli-Pekka Kauhanen 10
4. Henri Peiponen 8
Kirmo Varvikko 8
6. Mikko Jalava 0
Markku Eskelinen 0
8. Jyrki Rantanen -

5. Lastaus säiliö 100 kg, tukki 100 kg, säkki 100 kg, 15 m
1. Henri Peiponen 3 esinettä ajassa 52,25 s
2. Veli-Pekka Kauhanen 3/52,43 s
3. Janne Rahikainen 3/83,71 s
4. Jarno Leppämäki 2/52,00 s
5. Kirmo Varvikko 2/85,00 s
6. Mikko Jalava 0
Markku Eskelinen 0
8. Jyrki Rantanen

Voimamiesten Saarijärvi Open -kilpailuiden voittajat
2002 Juha-Matti Räsänen
2003 Tomi Lotta
2004 Hannu Vilkko
2005 Jani Kolehmainen
2006 Mika Mattila
2007 Juha-Matti Järvi
2008 Juha-Matti Järvi
2009 Juha-Matti Järvi
2010 Janne Rahikainen